Pihalla

Tämän viikon yksin lasten kanssa ollessa katselin elokuvan Pihalla, kun lapset olivat menneet nukkumaan.  Tai no kävin mie ehkä sen neljä kertaa sen elokuvan aikana laittamassa tutin hampaita tekevän tyttären suuhun. Kuitenkin. Elokuva kertoi miehen työn perässä Suomeen muuttaneista naisesta, joka yritti sopeutua suomalaiseen kulttuuriin ulkomaalaisena naisena ja pienen lapsen äitinä. Välillä tuntuu kieltämättä siltä, vaikka kieli ja kulttuuri ovat ihan tätä samaa. Ei sillä, miehän olen omalla maaperälläni, mutta silti aikuisiässä sopeutuminen uudelle paikkakunnalle on aina haastavaa. Kokemukseta sen tiedän, kun olen sitä tehnyt viime vuosina useampaan kertaan.

Ennen lapsia se oli eri tavalla haastavaa, kun ei ollut lasta/lapsia välikappaleena leikkipuistoleikeissä. Eikä oikein kuntosalilla tai jumpassa ollut suomalaiseen kulttuuriin sopivaa sanoa: "Sulla vaikuttais olevan helevetin hyvä rytmitaju, vähän niinkö mullaki, lähetäänkö joskus kahville/lenkille/shoppailemaan/tuutko meillä käymään?" Työkaverit olivat suurimmaksi osaksi perheellisiä, joiden kanssa ei vapaa-ajalle ymmärrettävästi juurikan tullut vietettyä aikaa. Tai silloin ei-perheellisenä olisin voinutkin, mutta ei työkavereista ollut lenkkeilemään tai jumpissa käymään.

Esikoisen kanssa henkireiäksi jälleen uudella paikkakunnalla tuli perhekerho, joka oli suunnattu ensi kertaa vanhemmiksi tulleille, alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille. Osui ja upposi. Sieltä löytyi verkosto, jonka kanssa sovittiin omat kuviot, kun oltiin aluksi tutustuttu.  Joskus jätettiin lapset kotiin ja lähdettiin kaljalle/syömään yhdessä. Nyt täytyy tuoda esille se, että se oli Kaupungissa. Täällä Kairassa se syömään lähteminen on oma lukunsa, sillä valikoima ei toistaiseksi ole järin suuri.

Nyt haastelliseksi tekee usein erilaiset päiväunirytmit tai eri-ikäiset lapset: lattialla ryömivä vauva ja 2-vuotias taapero, joka ei vielä oikein ymmärrä yhdessä leikkimisestä saati lelujen jakamisesta mitään , ovat haasteellien kaksikko esimerkiksi 1- ja 4-vuotialle sisaruksille, joista toinen jo osaa jakaa ja leikkiä, mutta joista toinen ottaa ensiaskeleitaamn ja on aika lailla väliinputoaja omien lasteni ikähaarukassa.

Ehkä tällä kaikella on oma yhteytensä siihen, että minun olisi aika lähteä töihin. Jo ihan Kelankin mielestä, mutta ennen kaikkea omasta mielestä. Kaipaan aikuiskontakteja. Kaipaan osaamiseni likoon laittamista muuallakin kuin vaipan vaihdossa, ruoan laitossa, tanssikuvioiden kehittelemisessä ja mielikuvituksellisten leikkien keksimisessä. No mutta kun. Haasteelliseksi asian tekee vain se, että toistaiseksi niitä töitä ei ole vain tarjolla. Nimenomaa sitä koulutusta vastaavaa ja täällä Kairassa. Välillä harmistun ajattelemaan, että Kaupungissa kärkkyisin eri liigan paikkoja ja täällä kuvittelen voivani välillä kykeneväni kaikenlaisiin töihin. Jopa siten, että "ehkä pystyisin toimimaan myös sähköasentajana, jos vähän vaan perehtyisin asiaan".  Mutta ei lannistuta. Tai murehita. Ja paskat. Saan mieki joskus. Kun se ei kuitenkaan kuulu tapoihin. Katsonpa jälleen kerran mitä sitä yrittäjäksi ryhtyvältä vaaditaan muuta kuin hitosti rohkeutta ja ripaus hulluutta.

Elokuvasta vielä. Ehkä kaks tähteä. Jos sitäkään. Oli aika paskan tökerösti tehty, vaikka sanoma kolahtikin. Ja mulla on kuitenki ihan huippumies, joka osaa rakastaa ja osoittaakin sen. Vaikka a) se on edelleen töissä, b) vaikka sen piti tulla jo tunti sitten, kun  c) se eilen sano, että se tulee ajoissa, mutta d) unohin kysyä, että minä vuonna.

Moikkailevat autot

Meikä on alkanu moikkaileen kaikkia autoja ja armas poikani myös. Se tuntuu olevan Kairan tapa. Pojan tervehys lähentelee kaikessa koomisuudessaan enemmän Aatun "heilia". Huono puoli kaikki moikkaa kaikkia-kulttuurissa on se, että enää ei voi näyttää sentteriä tai tööttäillä, jos toisten ajotapa ei miellytä. Ko täällä et huku massaan, toista se oli kehä III:lla. Hyvä niin, paitsi silloin ko on huono päivä ja sentteri yrittää nousta.

No sitten toinen juttu. Kävin tänään kampaajalla. Se ei tuntenu mua. Tai aviomiesapinaa. Johtukohan se siitä, että mie leikin lähes mutistia. No mutta sittenpä mie menin kiskalle hakkeen uutta passia (noutaan siis, ei täällä niitä tiskin alla myydä). Kiskan tyttö kysy mun nimeä ja sitten hönkäs samaan hengenvetoon, no ookko sie se....? "Nookko,Nookko ite", meinasin sanoa. "Noon mie", kuitenki tokasin. Totesin vielä lähtiessäni, että tulin just kampaajalta ja siksi tukka on tiptop, mutta naama on väsyneen kotiäidin. Niinkö sillä olisi juuri sillä hetkellä ollut merkitystä.

Mutta huomenna Kaupunkiin. Siellä pörisee kelkkamoottorit koko viikonlopun.

Kairan Imu

On vienyt mennessään ja päivitykset on jäänyt. Kairan virallinen honeymoon on ohi ja arki härdeilleineen on imaissut mukaansa. Jalat on tullut maanpinnalle ja jaja ja. Kaupunkiin on ollu pitkä matka mm. silloin, kun....

...1. Auton on pitänyt olla Kaupungissa huollossa klo 0800

...2. Ruisnepparia ei saa Kairasta

...3. Eikä muuten vauvojen riisipuuroa mallia eko.

...4. On pitänyt lähteä ajamaan klo 0600 ollakseen isossa Kaupungissa klo 1000 perillä

...5. Toppavaatteet on tilattu lapsille netistä.

...6. Tukassa on ihan aito hip ja cool liukuvärjäys eli en todellakaan ole päässyt kampaajalle heinäkuun jälkeen.

...7. Varkut on ollu kerran jalassa.

...8. Sillonki neuvolakäynnillä (huh,huh)

...9.Kaikki tietää apinan tai oikeastaan apinan aviomiehen, mutta... kuinka ollakaan mulla ei haisuakaan vastapuolesta. Ja kyllä, en ole vielä töissä. 

Kairassa olen tehnyt asioita, joista olen ollut ihmeissäni, sillä....

...1. Kauppareissut on ohi max tunnissa (sisältää kaksi eri kauppaa).

...2. Lainannut kirjastosta jo kolme kertaa kasan kirjoja ja saanut sieltä kaikki tarvitsemani kirjat.

...3. Lupautunut jumppaohjaajaksi. Ja alkanut taas viisastamaan itteäni opiskelemalla.

...4. Harkinnut yrittäjyyttä tosissaan.

...5. Aloittais vaikka näin aluksi sen muskaritoiminnasta. Täällä kun ei sellaista ole tarjolla.

...6. Naapurit puhuu, kassat tervehtii ja sanoo heipat, kun niille eka sanoo.

...7. AI perkele,unohin maksaa ne passikuvat, kun paikallinen kuvaaja anto tilinumeron, ko se ei tykkää muovista, vaikka kovasti sitä tarjosin. 

...8. Se varmaan kirvas mut etelän varikseksi.

...9. Kaipaan ystäviä lähelle. Nyt ne on Kaupungissa.

...10. No en mie siitä kyllä ole ihmeissäni, tämä oli spontaani ilmaus. Ooo-hoooo,onpa yllätyksellinen.

Käynti Kaupungissa

Ja mikä parhainta, lapset hyvässä hoidossa. Ehdottomasti Kairaan muuton hyviä puolia on se, että kahdenkeskistä laatuaikaa on helpompi järjestää kuin Kaupungissa.

No mie laitoin varkut jalkaan ja läksin julkisilla kohti Kaupunkia. Oli vissiin rankemman puolen sopeutuminen päällä, sillä Kaupunkiin saavuttani latasin viime teksteissä mainittujen nukutusongelmien ja yh-jakson kunniaksi kaarioksennukset bussipysäkin taakse. Enkä ollu ehtiny edes viinilasillista maistaa. No mutta loppuviikkona kyllä. Puu-hal-luttaa vieläkin.

No mutta juhlimaanhan sitä Kaupunkiin tultiin ja voin kertoa, että vaikka tässä on vimoset pari vuotta menty aika heikoilla yöunilla, eikä kahden hilipatihippaa-yön unisaldo ollut kovinkaan kehuttu, mutta se oli t o d e l l a k i n sen arvoista. Jalat rakoilla, lompakko kuitteja täynnä ja ääni kuin Bonnie Tylerilla takaisin kotiin. Suosittelen arjesta irtiottoja kaikille pienten lasten vanhemmille! Arvostakaa oman kullanarvoisen vanhemmuuden ohella niitä juuria, jotka ne teidän pikkutaimet loivat. Itteänne!

Aivan. Mie se olen. Se onnellinen äiti-ihminen, jonka lapsilla on rakastavia ja hoivaavia tätejä, setiä, kummeja ja mummeja jajajajaja täällä Kairastaniassa ympärillä. Ne, jotka ovat lastemme elämässä mukana myös silloin, kun me vietetään laatuaikaa kahdestaan. Meidän pikkuapinat, jotka ajoittaisista horrorheräilyjä tehtailevista öistä huolimatta pärjäävät myös muiden, kuin meidän hoidossa.

Ei se näin ollut Kaupungissa. Siellä asuessamme piti parisuhteen laatuaika suunnitella isovanhempien työvuorojen tai kummien lomien yhteyteen. Heleppoa. Ja voi kuulkaa, aina kun joku meille tuli, oltiin me vieraita vastassa eteisessä ja menossa jo kohti hetkellistä laatuaikaa.

Nyt saatiin nauttia laatuajasta pari päivää eli jumalauta kahden aamupalan verran. Sai syyä ihan rauhassa, eikä tarvinu pohtia rynnäköiden mahtumista. Aamulla ulkona puhallellessa nauratti, kun nelihenkinen perhe talsi vastaan Kaupungin katuja. Edellisen illan korkkareilla seisoskelu, neljän tunnin yöunet ja eteläinen merituuli horjutti vielä hiukan olotilaa, samalla kun sisältä kourasi hetkellinen kaipuu lasten luo. Samalla nauratti se, että eipä tainnu nelihenkisen perheen äiti arvata, kun katseet kohtasivat, että katselipa hän juuri laatuaikalomalla olevaa kahden pienen lapsen äitiä.

Ja kyllä: 1. Lapsia oli ihana jälleen nähdä. 2. Yritän olla aika rento äiti. 3. Haaveilen kyllä jo seuraavasta laatuajasta. 4. Mie alan olemaan aika vanha, ko jaksoin juhlia kahtena iltana viime viikolla vain aamu viiteen. 5. En ajatellu kuitenkaan alkaa reenaamaan tässä asiassa itteäni nuoruusvuosien kuntoon. 6. Lapsissa ei näy trauman merkkejä, vaikka ne olikin ilman äitiä ja isiä pari päivää. 7. Ymmärrän myös teitä, jotka toimitte toisin. Toivottavasti haluatte kuitenkin joskus viettää kahdenkeskistä aikaa puolisonne kanssa, muuta kuin illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen. Oikeasti.

Tä. Ai ei ole.

Lähdin tänään aamupäivällä mukuloiden kanssa yhdistetylle kauppavaunulenkille, kuten jo lukemattomia kertoja aikaisemmin kaupungissa. Ja nyt Kairassa. Usein näiltä reissuilta on tarttunut mukaan milloin vaatetta lapsille, jotain lounasta itelle tai vaikka Teemaan täydennystä. No, ymmärsitte. Tänään oli vaippatäydennyksen vuoro. Painelin rynnäköiden kanssa paikalliseen Tarjoustalo-Robin Hood-Tokmanni-wanna be-kauppaan. No, sisään menin tällä kertaa peruuttaen ja totesin kassalla olevalle rouvalle,että näinköhän veän pakki päällä tämän kauppakierroksen ja varmistin samaan hengenvetoon, että mahdunko etuperin ja/tai peruuttaen kassalta läpi. Täti totesi, että kyllä mahtuu. Noloahan se olis ollu lastauslaiturin kautta pois lähteä. No teki jo tiukkaa mennä hälyporttien läpi, että hetken ajattelin tekeväni tempauksen maailmanennätyksen rynnäkkövaunuilla, mutta huoli oli turha.

Painelin pitkin kaupan käytäviä ja kutakuinkin löysin kaupasta kaikkea oleellista jääkairasta auton lisävaloihin, mutta ei vaippoja. Ei missään. Ajattelin jo, että onko Kairaan iskenyt vaippaikäisten paskaepidemia ja kaikki vaipat on siis loppuunmyyty, joten kysäsimpä henkilökunnalta.

"Hei, missä teillä on vaipat?"

"Oi kuule, ei meillä myydä vaippoja.."

"Mitvit...tä..ai ei ole. Siis (MITVIT) täällä ei myydä vaippoja?!"

"Joo, ei."

Hämmennyin. Jäädyin. Ei saatana. Sen mie ymmärrän, jos jotkut nimeltämainitsemattomat kauppaketjut uskonnolisiin syihin vedoten ei myy olutta ja/tai tupakkaa, mutta että vaippoja. Kansakuntamme lähes takuuvarman tuotteen, jota ilman kukaan lapsiperhe ei arkeansa elä.

No ostin pojalle sian ja kotiin yhen hehkulampun. Olis tehny mieli antaa se lamppu sille vaippoja boikotoivalle kauppialle, ihan vaan vinkkinä, jos sillä vaikka välähtäis. Vai meenkö huomenna ihan kiusallani esittämään tarkentavan kysymyksen, että miksi ei. Seku jäi hämmennykseltäni kysymättä.

Kaupankäyntiä ja kaupassa käyntiä monella tapaa

1. Kaupassa käynneistä saa astetta haasteellisemman, kun lähdet Kairan ruuhka-aikaan ruokakauppaan ja huomaat, että et mahdukkaan rynnäkkövaunuilla kassalta läpi, vaan joudut pakittelemaan ja kiertämään koko kaupan voidaksesi maksaa ostokset.

2. Kairassa on leipämania, kun Lidl avasi leipäpisteen tänne. Tällä viikolla vaunulenkillä tuli vastaan pyörällä ajava nainen, jonka repusta pursusi ruskeita pusseja ja tuoreen leivän tuoksu seurasi vanana perässä. Kassajonossa edellä oleva nainen sanoi kassaneidille, että lopetti leipomiseen ja ostaa nyt donitsin ja "roissantit" pakkaseen. 

3. Kahden alle 2-vuotiaan lapsen kanssa kaupassakäynti on perseestä, varsinkin, kun ainoat ostoskärryt johon tämän duon saa, on jumalattoman iso ja helvetin hitaasti ja raskaasti kääntyvä joka lapsen suosikki: autokärry. Muuten hyvä, mutta ostoksille ei jää tilaa, kun ostoksille varatun tilan vie lapsi turvakaukalossa. Annoin palautetta. Ensiksi kiitin lapsiperheille osoitetuista autopaikoista, jonka jälkeen totesin, että muuten kiva tehdä teillä ostoksia, mutta tuon autokärryn työntäminen ja vedettävän ostoskorin vetäminen voi näyttää teistä koomiselta, mutta ei ole sitä. 

4. Säästyy rahaa, kun erikoiskaupat menee kiinni viikonloppuisin klo 14. Sinänsä kuitenkin paskapuhetta, sillä ostokseni tuotot menee osaksei nykyisin nettikauppoihin ja veroparatiiseihin.

Tarjolla muuttoelämyspalveluja ja toistoja

Oletko kokenut jo useita muuttoja?Tuntuvatko ne kerta toisensa jälkeen samoilta, vain seinät näyttävät erilaisilta? Ei hätää! Nyt tarjolla halvalla (ilmaseksi) uusi innovaatio, jossa saat muuttoihinkin sitä kaivattua extremeä!Tuon lapseni sinulle pyörimään keskelle pakkausta ja/tai purkua, niin saat aina niin puuduttavaan pakkaamiseen ja purkamiseen lisäboostia. PUUH.

No mutta ei tässä vielä kaikki: erikoistarjouksena kaupanpäällisenä for you and for you only! Kun nyt kerran muutoksessa elävät myös kaksivuosistuva virtapiiri ja viisikuukaistuva hampaitaan tekevä vauva (jotka toimittavat muuttopaketissa sitä extremelisän virkaa), niin laitetaan nyt samaan syssyyn ensi alkuun pinnasängystä taaperosänkyyn siirtyminen (omasta vapaasta extremetahdostani) ja toisekseen mies kahdeksi viikoksi takaisin kaupunkiin (työnantajan tahto,my ass). Voin kertoa, että masokismi ei koskaan ole ollut fetissilistani kärjessä,  mutta nyt ollaan jo aika lähellä todennäköisesti sitä huipentumaa. No onneksi on tarvittaessa auttava käsiä lähellä, jos vaan oma luonne antaa avun pyytämiseksi periksi.

Jaa, toistoja. No varmaan 78 kappaletta. Joista 1/3 tämän blogitekstin kirjoituksen aikana. Nyt nukkumaan, on yö, hyvää yötä....bla,bla,bla. Hoen sitä varmaan kohta myös itselleni punkkulasin äärellä.

Mutta mikä tärkeintä. Kairassa on kiva olla.